Miksi Coca-Cola maistuu paremmalta lasipullosta

Kylmän lasisen limsapullon avaamiseen liittyy jotain kiistattomalla tavalla miellyttävää. Monet vannovat limsan maistuvan pehmeämmältä, kuplivammalta ja jopa raikkaammalta lasipullosta kuin muovipullosta tai tölkistä juodessa.
Mikä todellisuudessa tekee eron lasipullojen ja muiden astioiden välillä? Lasi itsessään näyttelee tässä suurta roolia, kertoo asiantuntija.

Monella on tapana sanoa, että ennen olivat asiat paremmin. Sama pätee useimpien mielissä myös limsaan ja esimeriksi Coca-Colaan, joka maistui niin raikkaalta ja ihanalta lapsuudessa, kun sen sai juoda lasipullosta.

Lasipullosta juotuihin limsoihin liittyy monilla vahvoja tunteita ja edelleen sellaisen eteen saadessaan tunne on yhä sama: jokin tässä tuntuu ja maistuu erilaiselta kuin muovipullosta, tai tölkistä juodessa. Kyse ei ole mistään yksittäisen ihmisen haihattelusta, vaan esimerkiksi keskustelupalsta Redditissä asiaa on puitu vuosien varrella satojen kommenttien kautta.

Yksi keskustelunavaus sivustolla aiheesta kuuluu selkeästi: Miksi Coca-Cola maistuu lasipullosta niin paljon paremmalta?

– Se vain iskee eri tavalla, eräs vastaaja totesi keskustelussa asiasta sivustolla.
– Olen kuullut, että siinä käytetään erilaista sokeria, toinen puolestaan arvioi makuerojen syitä.

– En oikein tiedä, se vain maistuu paremmalta. Etenkin, jos se on viimeinen pullo jääkaapissa, kolmas komppaa.

Shutterstock

Miksi Coca-Cola maistuu erilaiselta lasipullosta

Asiaa selvittäessä käy ilmi, ettei kyse ole myöskään pelkästä makuasiasta, vaan sille löytyy ihan tieteellisiä ja todistettuja perusteluja. Lasipullovalmistaja Quality Bottles yrityksen toimitusjohtaja Rowland Kingin mukaan yksi iso tekijä on itse lasi materiaalina.

– Lasi on kemiallisesti inertti ja ei-huokoinen tarkoittaen sitä, ettei se reagoi juoman kanssa tai ime itseensä sen makuyhdisteitä. Se auttaa säilyttämään maun juuri toivotulla tavalla pullotuksesta avaamiseen asti, King perustelee asiaa Unilad –sivustolle.

Toinen tärkeä tekijä löytyy hiilihapoista.

– Hiilihapolliset juotavat tarvitsevat liuotettua hiilidioksidia makunsa ja raikkautensa saavuttamiseksi, King jatkaa.

– Muovi muuttuu ajan myötä vähän kaasuja läpäiseväksi vaikka se olisi umpinaista. Lasi ei toimi näin, joten hiilihapot pysyvä tavallisesti paremmin sekä tasaisemmin, joka voi vaikuttaa selkeästi juoman makuun ja suutuntumaan.

Shutterstock

Asiantuntijan mukaan myös itse pullojen muodolla on vaikutusta siihen, miltä juotava maistuu ja kuinka se säilyy pullotuksen jälkeen. Lasipullot ovat monesti – etenkin vanhemmat mallit – muovisia kapeampia.

– Pullon muodolla on myös vaikutusta. Kapeakaula keskittää aromit ja hidastaa sitä, kuinka nopeasti juoma iskee makupalettiin. Se muuttaa hienovaraisesti makujen tuntumaa verrattuna esimerkiksi suurempaan tölkin juoma-aukkoon tai kuppiin kaadettaessa.

Juomien kohdalla tietysti myös lämpötila voi vaikuttaa suuresti siihen, miltä neste lopulta maistuu. Lämmin limonadi on harvoin yhtä hyvää kuin kylmä tai viileä versio ja tässäkin asiassa lasi on Kingin mukaan ykkönen.

– Lasipullot ovat paksumpia ja ne viilentyvät tavallisesti hieman tasaisemmin sekä pysyvät viileinä pidempään jääkaapista ottamisen jälkeen. Koska lämpötila näyttelee isoa roolia makuprofiilissa, tämä voi jo itsessään saada juoman tuntumaan raikkaammalta.

Oletko itse koskaan miettinyt asiaa tai pannut merkille, että limsa maistuisi erilaiselta lasipullosta juotuna? Tee vertailu seuraavan kerran kun olet harkitsemassa cokiksen ostamista ja kerro, mitä mieltä olit! Tässäkin aiheessa on monta eri koulukuntaa: toisten mielestä muovipullot ovat parhaita, kun taas osa vannoo tölkkien nimeen. Mikä on oma suosikkisi virvoitusjuomien kohdalla?

LUE LISÄÄ

 

Lue lisää aiheesta...