Leikki-ikäinen tyttö joutui joulukuussa sairaalaan vakavan aivotaudin seurauksena. Nyt lääkärit kertovat sen olevan yhteydessä flunssaan.
Joulukuusa 2025 Yhdysvaltain Massachusettista kotoisin oleva Lyonsin perhe koki jotakin musertavaa. Perheen 4-vuotias Althea -tytär sairastui influenssaan ja joutui sairaalaan oireiden pahentuessa.
Kuin sormien napsautuksesta eloisasta tytöstä tuli ensin flunssainen ja sairas, ja pian hän taisteli hengestään teho-osastolla.
”Oli selvää, ettei kaikki ollut kunnossa,” tytön äiti Caitlin Lyons kertoo WHDH 7News -uutismedialle.
Äidin mukaan tyttö sai kotona ”kohtauksen” mutta oli siitä huolimatta hyvin uninen. Unisuus johtui todennäköisesti flunssan aiheuttamasta tulehdustilasta.
”Jos hän ei olisi ollut niin uninen olisin jättänyt käymättä lastenlääkärillä ja mennyt suoraan teho-osastolle,” Lyons sanoo.
Lääkärit totesivat pian tytön kärsivän akuutista disseminoituneesta enkefalomyeliitista eli ADEM:sta – harvinaisesta sairaudesta, jossa flunssavirus hyökkää aivoihin.
Sairaus tuli yllätyksenä
Neuroliiton mukaan ADEM on yksivaiheinen tulehduksellinen sairaus, joka vaurioittaa keskushermoston myeliiniä. Tämä taas oireilee puolestaan muun muassa kuumeiluna, uneliaisuutena ja pahoinvointina.
Kehittyessään sairaus aiheuttaa neurologisia oireita kuten liikehermoratojen puutosoireita, halvausta, ataksiaa ja epileptisiä kohtauksia.

WHDH 7News:n mukaan Althea vietti aikaa teho-osastolla lääkärien selvittäessä hänen tilannettaan. Hänen äitinsä kuvaili sairauden tulleen ”kuin puskista”.
”Sairastuminen tuli aivan puskista. Hän oli kirjaimellisesti terve yhtenä päivänä ja taisteli hengestään seuraavana. Emme edes olisi voineet tehdä mitään estääksemme sitä,” äiti kuvailee.
Uutismedia CBS:n mukaan tytön päivähoidossa on ollut viime aikoina paljon influenssaa. Päiväkodin johtaja Carol Ann Ritter kertoo medialle, että flunssaan on sairastunut tällä hiljattain noin 15–20 lasta tai päiväkodin henkilöstön jäsentä.
Hidas toipuminen
Paikallisten lääkärien mukaan vain noin 10 prosenttia sairastuneista lapsista toipuu täysin, joskin luvut ja ennustettavuus vaihtelevat tapauskohtaisesti.
Vaikka ADEM:n ennustettavuus ja selviytymisaste on hyvä, osa lapsista kärsii loppuelämänsä neurologisten oireiden, kuten epileptisten kohtausten tai näköongelmien kanssa. Vaikeissa ADEM -tapauksissa kuolleisuus voi olla jopa 5–20 prosenttia sairastuneista.
Althean kohdalla lääkärit uskovat hänen kuntoutuvan, joskin sen arvioidaan vievän jopa 3–6 kuukautta. 4-vuotiaan äiti kertoo myös tytön saaneen rokotuksen influensaa vastaan ja uskoo, että se on jopa saattanut pelastaa Althean hengen.
”Luojan kiitos hän on sen verran nuori, että hän jaksaa taistella flunssaa vastaan. Hänellä on myös aikaa toipua ja aivoilla aikaa parantua taudin aiheuttamista vaurioista,” äiti Caitlyn Lyons sanoo CBS:lle.

Althean perhe on perustanut hänelle varainkeruukampanjan, jonka avulla he pyrkivät muun muassa maksamaan sairaalamaksuja. Lisäksi 16 000 dollarin pottia tavoittelevalla varainkeruulla pyritään rahoittamaan Althean tulevia kuntoutuksia ja toipumiseen liittyviä kuluja.
Perhe haluaa muistuttaa myös muita perheitä flunssan vakavuudesta ja lastensa kuuntelemisesta.
”Jokainen tuntee oman lapsensa ja sen, mikä on normaalia ja mikä ei, ja milloin on aika lähetä lääkärin. Tiedän, että se voi välillä olla haastavaa mutta lopulta se on pieni vaiva,” Caitlyn Lyons toteaa.
LUE MYÖS: