Jouluaaton klassikoihin kuuluva Joulupukin kuuma linja -ohjelma esitti katsojilleen sosiaalisessa mediassa pitkän hiljaiselon jälkeen kysymyksen, joka on kirvoittanut vuolasta keskustelua.
Joulupukin kuuma linja -ohjelma tulee jälleen tänä jouluna televisiosta. Rakastettua ja lämminhenkistä ohjelmaa on katseltu televisiosta jouluna jo 34 vuoden ajan.
Vaikka vuodet ovat vierineet, niin ohjelman idea ja kulku ovat pysyneet hyvin samanlaisena. Toiveikkaat lapset soittavat puhelimella joulupukille, joka sitten vastailee heidän kysymyksiinsä televisiossa.
Tunnelmaan sopivalla tavalla ympärillä häärää myös tonttuja ja ohjelmaan kuuluu tietysti myös laulua ja piirrettyjä. Ylen suosikkiohjelman Instagram-tilillä julkaistiin taas vuoden hiljaiselon jälkeen päivitys, kun ohjelman ajankohta lähenee.
Joulukuun alussa julkaistussa päivityksessä muistutetaan, että jouluaattoon oli enää vain 23 yötä. Samalla ohjelma esitti katsojilleen kysymyksen, joka on herättänyt voimakkaita reaktioita.
– Kuuluuko Joulupukin kuuma linja sun jouluohjelmaan?
Katsojilta voimakas reaktio
Katsojat ja fanit rynnivät nopeasti kommenttikenttään kertomaan tunteistaan ohjelmaan liittyen. Satojen kommentoijien joukossa useimmat kertovat, että ohjelma kuuluu ehdottomasti joulun perinteisiin.
– Kyllä, ehdottomasti ja Lumiukko. Tästä perinteestä täytyy pitää kiinni, eräs katsoja linjaa sydänten kera.
– Kuuluu, se on perinne, mikä ei tule muuttumaan, toinen komppaa.
– Joulu ei olisi mitään ilman joulupukin kuumaa linjaa! Mikä kysymys tää on. En malta odottaa!
Monet kommentoijat kertovat ohjelman kuuluneen jo vuosien ajan heidän jouluaaton perinteisiinsä. Samaa ohjelmaa on katsottu itse lapsena ja nyt perinnettä jatketaan esimerkiksi omien lasten kanssa.
Useampi kommentoija kertoo katsovansa ohjelmaa myös siitä huolimatta, ettei ole vielä kaikkien näiden vuosienkaan aikana päässyt itse läpi lähetykseen soitollaan.
Joulupukin kuuma linja -ohjelman puheluita voi soittaa aattoaamuna kello 7.30 lähtien numerossa 020 697 855. Tontut vastailevat puheluihin 7.30-11.30 välisenä aikana.
Suomalaisten jouluun kuuluu monien mielissä voimakkaasti myös kommenteissa mainittu Lumiukko. Sen ikoninen ”Walking in the air” saa monille aikaan kylmiä väreitä ja kappaleesta on esittänyt oman versionsa aikoinaan myös Nightwish -yhtye.
Lumikko esitetään yleensä juuri ennen joulurauhan julistamista aattoaamuna. Toinen etenkin hieman nuoremman polven mielissä vahvasti jouluun kuuluva ohjelma on kommenttien perusteella Joulupukki ja noitarumpu.
Joulupukin kuuma linja Yle TV2:lla jouluaattona kello 8.
LUE MYÖS:
- Peltsi ja Osmo hurmasivat suomalaiset: faneille ilouutisia
- Emma Thompson joutui laturaivon uhriksi Suomessa