MTV: Emma Thompson joutui ”laturaivon” uhriksi Suomessa

Oscar-palkittu Hollywood-tähti Emma Thompson kertoo joutuneensa ”laturaivon” kohteeksi Suomessa. Hämmentävä tilanne tapahtui Kolilla viime talvena, kun Thompson oli siellä kuvaamassa elokuvaa.

Näyttelijä Emma Thompson on Oscar-palkittu Hollywood-tähti, joka on tullut tutuksi monista isoista tuotannoista valkokankailla sekä suosikkisarjoista. Thompson on vieraillut tällä viikolla uudestaan Suomessa, jossa hän oli vuonna 2024 kuvaamassa uutta Sydäntalvi -elokuvaa.

MTV:n haastattelussa rakastettu näyttelijä kertoo saaneensa varsin autenttisen kokemuksen Suomen talvesta, sillä hän joutui Kolilla monille suomalaisille tutun ”laturaivon” kohteeksi.

– Olin kävelyllä metsässä, kun naishiihtäjä lähestyi minua erittäin kovaa vauhtia, Thompson kuvailee erikoista tilannetta.

Äänekkäästi huutanut hiihtäjä iski ohittaessaan Thompsonia sauvalla.

– Hän löi minua jalkaan hiihtosauvallaan. Ajattelin, että onpa melko outoa, ehkei minun olisi pitänyt olla siinä missä olin, tilanteesta edelleen hämmentynyt Oscar-palkittu näyttelijä ihmettelee.

Emma Thompson laturaivon kohteena

Thompson vitsailee, että kenties nainen ei vain pitänyt hänen tekemistään elokuvista, josta outo purkaus johtui. Keskustellessaan myöhemmin asiasta maskeeraajien kanssa hän sai kuulla, että vastaavaa tapahtuu Suomessa melko paljon.

Laturaivon syynä lieneekin siis ollut se, että näyttelijä oli eksynyt kävelemään liian lähelle hiihtolatua. Thompson sanookin MTV:lle oppineensa täällä ollessaan yhden tärkeän asian suomalaisista:

– Olette erittäin sääntöuskovaisia. Sääntöjä ei rikota.

Pahaa sanottavaa tai huonoja kokemuksia tähdelle ei kuitenkaan jäänyt, sillä hän ylistää Suomea ja sen luontoa vuolaasti.

Menestyksekäs ura

66-vuotias englantilainen Emma Thompson on tehnyt menestyksekkään uran näyttelijänä, koomikkona ja käsikirjoittajana. Lontoossa syntynyt tähti on palkittu muun muassa Bafta- ja Oscar-palkinnoilla.

Parhaan naispääosan Oscarin hän sai vuonna 1992 elokuvasta Talo jalavan varjossa (Howards End) ja toisen Oscarinsa parhaasta sovitetusta käsikirjotuksesta vuonna 1995 elokuvalla Järki ja tunteet (Sense and Sensibility).

Samat elokuvat toivat hänelle myös Bafta-palkinnot.

Thompson on ollut vuodesta 2003 lähtien naimisissa nykyisen miehensä Greg Wisen kanssa ja pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta.

On varmasti ollut todella erikoinen kokemus maailmantähdelle, kun sattumanvarainen hiihtäjä tulee ja huutaen ja lyö sauvalla. Oletko itse koskaan kokenut laturaivoa tai joutunut sen uhriksi?

Kerro meille Facebookin kommenteissa!

LUE LISÄÄ:

 

Lue lisää aiheesta...