Pamela Anderson haluaa vaihtaa nimensä suomalaiseksi

Kanadansuomalaiset sukujuuret omaava näyttelijä Pamela Anderson puhuu nyt kaipuustaan Suomea kohtaan ja halustaan vaihtaa nimensä suomalaiseksi.

Baywatch -sarjan kautta koko maailmalle tutuksi tullut kanadalais-yhdysvaltalainen näyttelijä ja malli Pamela Anderson, 58, puhuu nyt Vogue Scandinavia -lehden haastattelussa avoimesti suomalaisista sukujuuristaan.

Andersonin isoisän isä oli Juho Herman Hyytiäinen, joka vaihtoi sukunimensä muutettuaan Saarijärveltä Atlantin toiselle puolen vuonna 1908. Voguen haastattelussa Anderson kertoo isoisästään Herman Andersonista, joka oli vain seitsemän vanha, kun hänen suomalainen isänsä kuoli. Metsurina työskennellyt isoisä uskoi Andersonin mukaan kansantaruihin, haltioihin sekä siihen, että metsien puut puhuivat.

Hollywood-tähden mukaan heillä oli hyvin läheiset välit ja isoisän tarinat saivat myös hänen mielikuvituksensa laukalle.

– Hän oli minun elämäni läheisin ihminen, Anderson kuvailee suhdetta isoisäänsä.

Nimenvaihdosta huolimatta perhe säilytti pohjoismaalaiset juurensa ja Anderson sanoo isoisän opettaneen hänelle myös Suomea – jota tämä piti kuitenkin pienenä tyttönä taianomaisena kielenä, jota kukaan ei voinut ymmärtää.

Pamela Anderson nousi ensin kuulusaksi mallina ja sitten Baywatch -sarjan tähtenä.
Pamela Anderson kuvattuna Baywatch -vuosinaan. Kuva: AOP / THE BAYWATCH COMPANY

Pamela Anderson kertoo lehdelle kantaneensa lapsena mukanaan jopa pientä suomen sanakirjaa, josta opetteli uusia sanoja voidakseen tehdä vaikutuksen isoisäänsä. Isoisä kuoli lopulta Pamelan ollessa vain 11-vuotias.

Pamela Anderson haluaa olla Pamela Hyytiäinen

Voguen haastattelussa Anderson täräyttää kiinnostavan ajatuksen ja ilmoittaa, että haluaisi vaihtaa nimensä takaisin suvun alkuperäiseen Hyytiäinen muotoon.

– Joskus en halua olla Pamela Anderson. Minä haluan olla Pamela Hyytiäinen. Haluaisin vaihtaa nimeni, mutta ”he” eivät anna minun tehdä sitä, tähti toteaa kertomatta tarkemmin, kuka asian estää.

Anderson on myös vieraillut sukunsa alkuperäisessä kotimaassa yhdessä isänsä kanssa vuonna 2007. Tuolloin he kävivät tapaamassa sukulaisia alueella, josta isoisän isä oli aikoinaan lähtenyt Atlantin toiselle puolen.

– Minä vain halusin mennä ja tuntea sen yhteyden. Olisi ihana palata takaisin Suomeen, ehkä yhdessä poikieni kanssa. Löytää jotain lisää itsestäni ja tutkia sitä puoltani.

Anderson sanoo haaveilevansa nimensä vaihtamisesta ja paluusta takaisin ”juurilleen”, jotka ovat etäisiä, mutta silti tärkeä osa häntä.

– Olen aina ollut ylpeä kertoessani ihmisille, että olen suomalainen, jo ennen kuin ymmärsin, mitä se edes tarkoitti.

Pamela Anderson kertoo olleensa aina ylpeä suomalaisista juuristaan.
Pamela Anderson haluaisi välillä olla Pamela Hyytiäinen.
Kuva: AOP / SplashNews.com

Miten hienoa, että Pamela tuntee vielä kaikkien vuosien jälkeenkin ylpeyttä suomalaisista juuristaan! Mitä mieltä olisit, jos hän vaihtaisi nimensä takaisin Hyytiäiseksi? Kerro meille Facebookissa!

LUE LISÄÄ:

 

Lue lisää aiheesta...