Hollywood-tähti kiristettiin menettämään neitsyytensä 15-vuotiaana

Hän oli vasta teini, kun hänet lyötiin tajuttomaksi ja häntä käytettiin seksuaalisesti hyväksi pakettiauton tavaratilassa. Häntä myös kiristettiin harrastamaan seksiä ja menettämään neitsyytensä nuoressa 15-vuoden iässä.

Kaikesta huolimatta Matthew McConaughey on saanut itsensä takaisin ja menestynyt tavalla, johon harvat pystyvät.

Oscar-palkittu näyttelijä Matthew McConaughey paljastaa Greenlights -muistelmateoksessaan karmivia asioita, joita hänelle tapahtui lapsena.

Häntä hyväksikäytettiin ja hän myös tunnusti uskoneensa joutuvansa helvettiin, koska harrasti seksiä ennen avioliittoa.

”Minut kiristettiin harrastamaan seksiä ensimmäistä kertaa 15-vuotiaana. Olin varma, että joutuisin helvettiin esiaviollisen seksin takia”, 50-vuotias McConaughey kirjoittaa.

”Tänään olen vain varma, että toivon, ettei asia ole niin.”

Kolmen lapsen isä McConaughey kertoo kirjassaan myös ”miehen hyväksikäyttäneen häntä 18-vuotiaana, kun hänet lyötiin tajuttomaksi pakettiauton takaosassa”.

Traumaattisista kokemuksistaan huolimatta Hollywood-tähti on pysynyt toiveikkaana ja optimistisena.

”En ole koskaan tuntenut itseäni uhriksi”, hän sanoi.

”Minulla on paljon todisteita siitä, että maailmalla on tapansa tehdä minut lopulta onnelliseksi.”

McConaugheyn ura on toden totta ollut nousujohteinen. Mies teki läpimurron elokuvallaan Dazed and Confused (1992), jonka jälkeen hän on muun muassa voittanut Oscarin roolistaan ​​elokuvassa Dallas Buyer’s Club.

Kuten edeeliset elokuvat niin myös hänen työnsä elokuvissa, kuten Interstellar, ja tv-sarjoissa, kuten True Detective, ovat tehneet hänestä tähden. Nykyään McConaughey onkin tunnettu nimi Hollywoodissa.

Menestyksestä ja statuksestaan huolimatta 50-vuotias McConaughey on edelleen myötätuntoinen ja huomaavainen ihminen. Esimerkiksi vuonna 2016 hän tuki Texasin yliopiston ”raiskausten vastaista toimintaa” kuljettamalla opiskelijoita kotiin kampukselta pimeän tultua.

Hänet kuvattiin ajamassa opiskelijoita kotiin työskennellessään seksuaalisen väkivallan ehkäisyn edistämiseksi.

Tuoreessa muistelmateoksessa on raastavien hyväksikäyttökokemusten lisäksi myös muuta mielenkiintpista tietoa faneille. Kirjassa mies nimittäin käsittelee myös vanhempiaan ja heidän välistään myrskyisää avioliittoaan.

McConaughey kertoo kirjassa, kuinka hänen äitinsä Kay mursi kerran hänen isänsä nenän ja uhkasi tätä veitsellä. piti tätä veistä kohti tappelun aikana. Tämän jälkeen pari harrasti seksiä keittiön lattialla. Kaksikon kerrotaan olleen naimisissa kolme kertaa ja eronneet kahdesti.

Matthew McConaughey on erittäin menestynyt ja hyväsydäminen näyttelijä.

Vaikka hänellä on mennyt jonkin aikaa, että hän on päässyt puhumaan avoimesti rankoista kokemuksistaan, voivat ne toivon mukaan rohkaista myös muita olemaan avoimempia aiheen äärellä.

Se, että aikuiset voivat edelleem hyväksikäyttää nuoria on asia, jota on täysin mahdotonta hyväksyä. Liian usein ahdistelutapaukset ja seksuaaliset väkibvallateot jäävät huomaamatta tai tekijät ovat pääsevät rikoksistaan ​​kuin koira veräjästä.

Toivokaamme siis, että Matthew McConaugheyn kaltaisten ihmisten kertomukset voivat auttaa tabun murtamisessa ja että pian jokainen hyväksikäytön tai väkivallan uhri uskaltaisi hakea apua.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...