Prinsessa Madeleinen joulukuva herättää huomiota ulkomailla

Ruotsin kuninkaallisen perheen jouluiset kuvat ovat herättäneet mielenkiintoa ja vahvoja reaktioita ulkomaita myöten.

Vuosi lähenee loppuaan ja sunnuntaina vietettiin jo ensimmäistä adventtisunnuntaita monissa paikoin. Joulukuu on kiireistä aikaa myös kuninkaallisille, joilla on edessään paljon tapahtumia sekä tietysti myös omaa aikaa yhdessä perheidensä kanssa.

Ruotsin kuninkaallisten joulukuu käynnistyy heti tärkeissä merkeissä 10. joulukuuta järjestettävän Nobel-gaalan myötä. Joka joulu kuninkaalliset myös jakavat tervehdyksenä virallisia joulupotretteja perheistään.

Prinsessa Madeleinen joulukuva kääntää päitä

Takaisin Ruotsiin kesällä 2024 yhdessä perheensä kanssa muuttanut prinsessa Madeleine odottaa taatusti jo innolla joulun tunnelman laskeutumista Tukholman ylle.

Muutama vuosi sitten asuessaan yhä Floridassa, Madeleine julkaisi koko perheestään vaikuttavan valokuvan suuren joulukuusen edessä. Kuvassa poseerasivat yhdessä Chris O’Neill, prinsessa Leonore, prinssi Nicolas, prinsessa Adrienne ja tietysti itse prinsessa Madeleine.

– Toivotamme kaikille hyvää joulua ja kaikkea parasta vuodelle 2022, Madeleine kirjoitti virallisella Instagram-tilillään jakamansa kuvan yhteydessä. Kuva keräsi kymmeniätuhansia tykkäyksiä sekä satoja kommentteja faneilta ympäri maailman.

Nyt huomion keskelle on kuitenkin Svensk Dam -lehden mukaan noussut täysin toinen ja paljon vanhempi joulukuva, jossa prinsessa Madeleine on myös mukana.

Nuori Madeleine ja Victoria ihastuttavat

Saksalainen Gala -sivusto on kerännyt artikkeliin kuvia Euroopan kuninkaallisten perheiden jouluilta vuosien varrelta. Kuvagalleriaa selatessa vastaan tulee hyvin hieno ja kiehtova kuva vuodelta 1992, jossa kruununprinsessa Victoria ja prinsessa Madeleine ihastelevat koristeltua joulukuusta vanhempiensa kanssa.

Kuningas Kaarle Kustaa ripustaa kuvassa viimeistä koristetta, kun taas prinsessat istuvat kuusen edessä lattialla ja prinssi Carl Philip seuraa tarkasti isänsä toimia.

Prinsessa Madeleinen ilme vuoden 1992 joulukuvassa on saanut ihmiset spekuloimaan tilanteella.
Kuninkaallisen perheen jouluinen kuva vuodelta 1992 on herättänyt paljon huomiota. Kuva: AOP / Stella Pictures

Saksalaislehden ihastelemat kuvat ovat herättäneet huomiota myös siksi, että nuoren Madeleinen ilmeessä on jotain hyvin erityistä. Siinä missä isosisko kruununprinsessa Victoria katsoo ohi kameran lievästi hymyillen, on Madeleinen kasvoilla jopa ilkikurisen oloinen hymy.

Prinsessa Madeleinen viekas hymy herättää kysymyksiä

Samaiselta joululta on arkistossa myös toinen kuva, jossa koko kuninkaallinen perhe poseeraa yhdessä takan äärellä. Toisessakin kuvassa lienee tapahtunut kulissien takana jotain kiintoisaa, sillä perheen ilmeet puhuvat paljon.

Keskimmäisenä istuva kuningatar Silvia poseeraa tyylikkäästi hymyillen, kun taas taustalla kuningas Kaarle Kustaa katselee kameraa tiukkaan sävyyn. Kruununprinsessa Victoria on ottanut selvästi mallia isästään, kun taas prinssi Carl Philip katsoo kummastellen äitinsä toisella puolen seisovaa prinsessa Madeleinea. Pienen Madeleinen kasvoja koristaa varsin pakotetun oloinen hymy.

Prinsessa Madeleinen ilme herättää ihmetystä ja huomiota vanhoissa kuvissa.
Myös toisessa saman vuoden otoksessa on kuninkaallisen perheen lasten välillä tapahtunut jotain kiintoisaa. Kuva: AOP / Stella Pictures

Miten hauska ja kiinnostava vilkaisu vuosien taakse!

LUE LISÄÄ: