Jotkut ihmiset keräilevät postimerkkejä, toiset posliinikuppeja, ja sitten on heitä, jotka keräilevät jotakin hieman erikoisempaa…
Aikuisviihdealalla mainetta niittänyt Coco Bae on keksinyt itselleen varsin omalaatuisen tavoitteen: hän haluaa harrastaa seksiä miehen kanssa jokaisesta maailman maasta.
Tähän mennessä kanadalaisnaisen vyön alta löytyy kokemusta 46 maan edustajasta, mutta tavoite on 195 – eli työsarkaa riittää vielä.
Lukuisten makuuhuoneseikkailujensa jälkeen Coco ei arkaile jakaa mielipiteitään siitä, mitkä kansalaisuudet ovat – ja mitkä eivät.
Saksalaiset eivät ole tehneet häneen suurtakaan vaikutusta. Hän kutsui heitä jopa maailman huonoimmiksi rakastajiksi, australialaisessa KIIS-radion juontajille Kyle Sandilandsille ja Jackie O:lle.
Toisaalta Coco nostaa myös mestarit esiin: brasilialaiset miehet ovat hänen mukaansa ykkösiä. Myös britit tekivät vaikutuksen ja ansaitsivat hänen mielestään kiitosta makuuhuoneen puolella.
Kylmää kyytiä australialaisille
Australia sen sijaan saa osakseen pientä rakentavaa kritiikkiä. Coco muutti maahan vuonna 2018 ja totesi radiolähetyksessä, että australialaismiehillä olisi petrattavaa ja ehkä myös pestä kätensä hieman useammin.
Myös Annie Knight, joka tunnetaan ”Australian seksuaalisesti aktiivisimpana naisena”, on kritisoinut australialaismiehiä tavasta kiirehtiä liian nopeasti itse asiaan.
Annien mukaan monet muutkin miehet kiirehtivät kohti huipennusta kiinnittämättä huomiota kumppaninsa nautintoon. Sisällöntuottajat Kay Manuel ja Alicia Davis yhtyivät näkemykseen ja huomauttivat, että australialaismiehet unohtavat usein yhteyden rakentamisen ja kumppanin tyydyttämisen.
Coco pitää kirjaa valloituksistaan lähes tieteellisellä pietettillä.. Hänelle ei ole väliä, missä mies asuu, vaan ratkaisevaa on passi. Hän jopa kerää pieniä lippuja ”merkiksi” jokaisesta valloituksestaan.
Hän kertoi PerthNow-sivustolle, että listalta löytyvät jo muun muassa Yhdysvallat, Kanada, Iso-Britannia, Israel, Australia, Haiti, El Salvador, Alankomaat, Norja, Kreikka, Ranska, Belgia, Saksa, Tanska, Irlanti, Belize, Djibouti, Nicaragua, Italia, Guatemala, Sveitsi ja Argentiina. Listalta löytyy myös rakastajia Hondurasista, Costa Ricasta, Thaimaasta, Venäjältä, Albaniasta, Brasiliasta, Intiasta, Espanjasta, Perusta, Libanonista, Algeriasta, Kroatiasta, Serbiasta, Armeniasta, Skotlannista, Ukrainasta, Jamaikalta ja Uudesta-Seelannista.
Viimeisimpinä listalle ovat lisäytyneet Nepal, Portugali, Tšekki ja Liettua.
Vaikka tehtävä kuulostaa hurjalta, Coco’n tausta on yllättävä. Ennen OnlyFans-menestystään ja aikuisviihdealalle siirtymistään hän oli mukana Kanadan politiikassa.
Vaaleja hän ei voittanut, mutta se jäi erikoiseksi luvuksi hänen elämässään ennen nykyistä uraansa.
Ennen aikuisviihteeseen siirtymistä Coco työskenteli tarjoilijana ja tanssijana Kanadassa. Vuonna 2017 hän perusti oman OnlyFans-sivunsa, jossa hän keskittyi aluksi alastonkuviin eikä täyspitkiin aikuiselokuviin.
– OnlyFansista tuli juttu, ja vuonna 2017 aloitin oman sivuni… vain alastonkuville, en pornolle. Voin kyllä riisua, mutta miksi harrastaisin seksiä rahasta, jos voin tienata ilman seksiä? Hölmöä, hän totesi.
Australiassa ura kuitenkin laajeni myös pornoon, mitä Coco ei ole katunut. Nyt hän voittaa palkintoja ja nauttii työn vapaudesta, ilman kellokorttia tai pomoja.
Katso kuva alta tai tästä linkistä: