Kimi Räikköseltä yllätyspäätös: myy hulppean Comon kartanonsa

Formulakuski on päättänyt laittaa Comon kartanonsa myyntiin – kuvat voivat yllättää.

Kimi ”Jäämies” Räikkönen on tehnyt yllätyksellisen päätöksen ja laittanut Italian Comossa sijaitsevan kartanonsa myyntiin.

Formulakuski osti kartanon vuonna 2023 ja tarkoituksena oli kunnostaa se perheen käyttöön. Sillä välin paikallislehti La Provincian mukaan Räikkösten perhe asuisi Comon keskustassa kerrostalossa.

Ennen Italiaan muuttoa Kimi ja Minttu Räikkönen perheineen asuivat Sveitsin Baarissa niin ikään miljoonia maksaneessa ökytalossa.

Nyt Comon kodin remonttisuunnitelmiin on mitä ilmeisemmin tullut muutos joskin syy sille, miksi perhe on päättänyt jättää remontin kesken ja laittanut tilukset myyntiin ei ole median tiedossa.

Huikeat näköalat

Myynnissä oleva kartano on Seiskan tietojen mukaan historiallinen kohde, jonka Räikkönen osti tunnetulta Rattin italialaissuvulta.

Lehti kertoo myös, että ostohinta kartanolle ja tontille oli vuonna 2023 15 miljoonaa euroa ja nyt Räikkönen myy kohdetta eteenpäin 18 miljoonalla.

Myynti-ilmoituksesta käy ilmi, että kohteessa on tonttia liki 15 hehtaarin verran. Rakennuksia on yhteensä kolme kappaletta ja niissä on viisi makuuhuonetta ja viisi kylpyhuonetta.

Tältä tiluksilla näytti vuonna 2023. Kuva: AOP

Ilmoituksessa kiinteistövälittäjä kirjoittaa kohteen olevan ”harvinainen mahdollisuus ostaa kiinteistö Comosta huikeilla näköaloilla Como-järvelle.”

Lisäksi ilmoituksessa kerrotaan kohteen olevan myös yksi alueen ”hienoimmista kodeista” ja sen kerrontaan sijaitsevan ”loistavassa paikassa”. Tähän ei ole vaikea samaistua, sillä talo on vain kivenheiton päässä kaupungin keskustasta. Milanon kansainväliselle lentokentällekin ajomatkaa on vain 45 minuuttia.

Tontilla on yhteensä kolme rakennusta. Kuva: AOP

Koska talo sijaitsee jylhästi kaupungin yläpuolella, ovat näkymät mitä mahtavimmat. Asuinrakennusta korostavat sen suuret ikkunat, joiden ansiosta kaupunkiympäristön mutta myös luonnon tunnelma ylettävät sisälle asti.

Voit katsoa kuvat näköalasta tästä.

Koska kyse on yhdestä Italian arvokkaimmista alueista, on mielenkiintoista nähdä, miten asuntokaupat etenevät. Nähtäväksi siis jää, koska Räikkönen saa tilukset myytyä eteenpäin ja minne perhe päättää suunnata seuraavaksi.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...