
Jasmin Voutilaisen viimeisistä hetkistä ja kuolemaa edeltäneestä päivästä kerrotaan uusia hyytäviä seikkoja Ylen tuoreessa podcastissa.
27-vuotiaana itsemurhaan vuonna 2023 kuolleen näyttelijä Jasmin Voutilaisen epäillään joutuneen raiskauksen yrityksen ja pahoinpitelyn uhriksi kuolemaa edeltäneen päivän aikana, kertoo Yle.
Asia nousee esiin keskiviikkona julkaistussa Mitä tapahtui Jasminille? –podcastissa, jossa käydään läpi Voutilaisen tapausta ja elämää. Ylen tietojen mukaan epäillyistä rikoksista on nostettu syytteet ja syyttäjä vaatii epäillylle vankeusrangaistusta.
Ylen podcastissa kerrotaan, että epäilty oli hakeutunut Voutilaisen seuraan ravintolassa, mutta mies itse kiistää syytteet. Voutilainen menehtyi itsemurhaan 17.3.2023 ja tekojen epäillään tapahtuneen edellisen päivän iltana.
Keskiviikkona julkaistun podcastin avausjakso käsittelee Voutilaisen lapsuutta ja kasvuolosuhteista. Podcastissa ääneen pääsee ensimmäistä kertaa myös Voutilaisen äiti, Katri Voutilainen, joka puhuu tyttärensä haasteista mielenterveyden kanssa.
Jasmin Voutilaisen on kerrottu kärsineen mielenterveyden haasteista ja masennuksesta etenkin elämänsä viimeisten vuosien aikana. Ongelmia lisäsivät julkisuuden myötä tulleet paineet ulkonäöstä sekä sosiaalisen median vihaviestit, Yle kertoo.
Voutilainen tuli tunnetuksi etenkin Salatut elämät -sarjasta, sekä siitä tehdystä elokuvasta että spin off -sarjasta. Hän oli mukana myös tosi-tv-ohjelmissa, kuten Martina ja hengenpelastajat -sarjassa vuonna 2015.
Vuonna 2018 hän otti osaa Miss Helsinki -kilpailuun ja sijoittui perintöprinsessaksi.
Mikäli sinä tai joku läheisesi kamppailee itsetuhoisten ajatusten kanssa, et ole yksin. Kriisipuhelimessa voit saada keskusteluapua nimettömästi ja luottamuksellisesti.
- Sekaisin-chat: Nuorille suunnattu keskusteluapu, avoinna ma-pe 9-24 ja la-su kello 15-24.
- Akuutissa tai kiireellisessä hätä- tai kriisitilanteessa soita hätänumeroon 112.
- MIELI ry:n kriisipuhelin päivystää vuorokauden ympäri numerossa 09 2525 0111
- MIELI kriisichat: avoinna ma-ke kello 15-19 ja to kello 15-21.
LUE LISÄÄ:
- Jasmin Voutilaisen äiti avautuu tyttärensä kuolemasta
- Jasmin Voutilainen, 27, laskettiin haudan lepoon
- Salatut elämät -näyttelijä Jasmin Voutilainen on kuollut