Seiska: Mitä ihmettä Iida Vainion raha-asioille kävi?

Mediapersoona Iida Vainio, 21, nousi julkisuuteen vuonna 2022, kun hän saapui Helsinki-Vantaan lentoasemalle vastaanottamaan olympiakisoista kotiin palanneita Leijonia. Kultamekkoon pukeutunut Vainio keräsi valtavan huomion, ja vasta 18-vuotiaana hänestä tuli yksi Suomen kuumimmista puheenaiheista.

2022 jälkeen Iida Vainio on esiintynyt eri medioissa ja podcasteissa, joissa hän on kertonut avoimesti elämästään ja rahankäytöstään.

Velkakierre alkoi nuorena

Vainio myönsi Aki Linnanahteen podcastissa kesäkuussa, että julkisuuden muuttaminen rahaksi ei ole ollut helppoa. Samassa yhteydessä hän kertoi, että nuorempana rahankäyttö lähti käsistä.

– Minulla on ollut vähän huono käsitys rahasta. Sen takia olen joutunut myös rahaongelmiin. Nuorena oli sellainen käsitys, että rahaa tulee, hän kuvaili myöhemmin myös Gogin kantabaari -podcastissa.

Seiskan mukaan vuonna 2023 Vainion rahatilanne päätyi ulosottoon. Tuolloin velkaa oli kertynyt runsaat 2 500 euroa. Seuraavien kahden vuoden aikana summa kasvoi nopeasti, ja tämän vuoden maaliskuussa ulosottovelkojen määrä oli jo yli 10 000 euroa.

nLehden selvityksen mukaan Vainion ulosottorekisteri on paisunut viisisivuiseksi, ja kuluvan vuoden aikana häneltä on karhuttu ulosotossa yhteensä lähes 15 000 euroa. Velkojen hakijoina on muun muassa perintätoimistoja, Verohallinto sekä työeläkevakuutusyhtiö.

Yllättävä tieto kuitenkin paljastuu: syyskuussa 2025 Iidalla ei ollut yhtäkään vireillä olevaa ulosottoasiaa. Kaikkien 22 merkinnän kohdalla hänelle on todettu varattomuuseste, eli ulosmitattavaa omaisuutta ei ole löytynyt.

Rekisteritietojen mukaan nuori äiti on nykyisin kirjoilla Sipoossa yhdessä puolisonsa Archie Cruzin kanssa. Pariskunnan suhde on ollut vaihteikas.

Toivotaan nuorelle perheelle kaikkea hyvää!

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...