9-vuotias tyttö löytyi kuolleena joesta – sijaisäiti syytettynä

Nuori tyttö löydettiin kuolleen joesta keskiviikkona.

Kadoksissa ollut tyttö löydettiin kuolleena joesta Pennsylvanian osavaltiossa Yhdysvalloissa. Kyse oli 9-vuotiaasta Renesmay Eutseysta, joka ilmoitettiin kadonneeksi keskiviikkona puolen päivän aikoihin.

Renesmay ilmoitettiin kadonneeksi sen jälkeen, kun kukaan ei ollut nähnyt häntä edellisyönä kello kahden jälkeen yöllä.

Pian etsinnät aloitettiin ja ei mennyt kauaa, kuin pahin mahdollinen vaihtoehto kävi toteen: tyttö löytyi elottomana joelta.

Peoplen mukaan tyttö oli osittain joessa veden alle uppoutuneena. Rikostutkijoiden mukaan vaikuttaa siltä, että tyttö oli kärsinyt ennen kuolemaa.

Tytön ruumiista löytyi myös huomattavia vammoja kuten tupakan jättämiä polttojälkiä iholla. Tyttö oli myös huomattavan aliravittu.

The Independentin mukaan Renesmaylla oli myös erityistarpeita, joista ei kerrottu enempää. Myöskään tytön kuolinsyytä ei ole toistaiseksi kerrottu julkisuuteen.

Karut kotiolosuhteet

Myös muut Renesmayn kanssa samassa talossa asuvat lapset myös kertoivat, että häntä pahoinpideltiin ja kohdeltiin erittäin väkivaltaisesti ennen kuolemaansa.

Renesmay asui sijaishoidossa 31-vuotiaan Kourtney Malinda Eutseyn luona. Yksi samassa kodissa asuvista tytöistä kertoi, että oli kuullut sijaisäitinsä puhuvan toisen aikuisen kanssa siitä, että veisivät 9-vuotiaan Renesmayn joelle.

Sen jälkeen tyttö näki kuinka Renesmay laitettiin säkkiin. Hänet löydettiin myöhemmin joelta kuolleena.

Sijaisäiti on nyt pidätetty ja häntä syytetään muun muassa murhasta, pahoinpitelystä, lapsen heitteillejätöstä, ja todistusaineiden peukaloinnista.

Muut perheen lapset on otettu huostaan ja heistä pidetään huolta muualla.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...