
Prinssi Harry on pysynyt poissa kotimaastaan Iso-Britanniasta pitkään, mutta keskiviikkona hän teki yllättävän poikkeuksen vierailunsa aikana ja tapasi lyhyesti kuningas Charlesin.
Isä ja poika eivät olleet puhuneet toisilleen yli vuoteen.
Iso-Britannian kuninkaallisen perheen hyisissä väleissä tapahtui keskiviikkona yllättävä käänne, kun kotimaahansa vierailulle saapunut prinssi Harry kävi tapaamassa kuningas Charlesia.
BBC:n mukaan Harry tapasi isänsä Lontoossa sijaitsevassa Clarence Housessa kahden kesken ja kyse oli heidän ensimmäisestä tapaamisestaan sitten helmikuun 2024.
Buckinghamin palatsi vahvisti medialle tiedon Harryn ja Charlesin yhteisestä tapaamisesta, jossa kaksikko joi teetä suljettujen ovien takana kahden kesken. Tapaamisen kerrotaan kestäneen noin 50 minuutin ajan.
Harry kuvaili isänsä tapaamista viidellä sanalla
Vähäpuheinen Harry kommentoi myöhemmin samana päivänä hyvin lyhyesti tapaamistaan medialle vieraillessaan Invictus -tapahtuman tilaisuudessa. Prinssiltä kysyttiin tuolloin hänen isänsä tapaamisesta ja Harry vastasi suoraan viidellä sanalla, Mirror -lehti kertoo.
– Kyllä, hän voi hyvin, kiitos.

Tapaamista pidetään nyt ensimmäisenä askeleena kohti mahdollisten välien paikkaamista isän ja pojan välillä. Kuningas Charles matkusti erityisesti Skotlannista Lontooseen tapaamista varten. Harry puolestaan on viettänyt tällä viikolla aikaa Britanniassa hyväntekeväisyystapahtumien takia.
Välien tulehduttua perheestään erkaantunut Harry on aiemmin tänä vuonna kertonut tunteikkaasti haastatteluissa, kuinka hän toivoisi itse voivansa paikata välit perheensä kanssa.
Ei mitään mainintaa prinssi Williamista
Brittimedian mukaan Harry ei kuitenkaan koko vierailunsa aikana ole vielä kertaakaan maininnut isoveljeään prinssi Williamia, jonka kanssa hänellä on mennyt pahiten sukset ristiin.

Ennen läheiset veljekset eivät lähteiden mukaan ole puhuneet toisilleen aikoihin sanaakaan edes puhelimessa, sillä Williamin kerrotaan kieltäytyneen ottamasta vastaan puheluita pikkuveljeltään.
Sisäpiirin mukaan veljekset ovat välirikon pahimpien hetkien aikaan vuonna 2020 molemmat sanoneet toisilleen asioita, joita eivät voi antaa anteeksi.
Hienoa nähdä, että edes Harry ja Charles ovat kyenneet nyt avaamaan uudestaan keskustelun. Uskotko, että kuninkaalliset saavat perheen sisäiset riitansa vielä joskus oikeasti sovittua? Kerro meille Facebookin kommenteissa.
LUE MYÖS:
- Kuningas Charlesin suuri suru
- Harry saamassa ”näkyvän roolin” Charlesin hautajaisissa
- Dianan sanat pojista paljastavat sydäntäsärkevän totuuden