
Oikeistoaktivisti Charlie Kirkin vaimo päivitti sosiaaliseen mediaan aviomiehestään vain tunteja ennen miehen salamurhaa. Nyt päivitys karmaisee.
Konservatiivi- ja oikeistoaktivisti sekä Turning Point USA:n perustajajäsen Charlie Kirk on ammuttu kuoliaaksi. 31-vuotias Kirk oli keskiviikkona Utahissa yliopiston tapahtumassa, kun hänet salamurhattiin.
Raaka teko tallentui videolle, joka on sittemmin levinnyt sosiaalisessa mediassa. Kirk kuljetettiin nopeasti läheiseen sairaalaan mutta häntä ei saatu enää pelastettua.
Keskiviikkona presidentti Donald Trump teorioi, että Kirkin – hänen läheisen tukijansa – murha oli ”radikaalin vasemmiston” retoriikan vauhdittama. Presidentti myös lupasi, että hän saisi ”tekijät ja heitä tukevat organisaatiot” vastuuseen.
Toistaiseksi ketään ei ole pidätetty teosta. FBI on avannut vinkkipuhelimen, jonne tapauksesta tietävät voivat kertoa tietojaan ja havaintojaan murhasta.
”Me annamme tapaukselle täyden keskittymisemme ja resurssit tutkimusta varten taktisista, operatiivisista, tutkivista ja tiedollisista syistä,” Salt Lake Cityn FBI:n erikoisagentti Robert Bohls kertoo X:ssä.
Vuosipäiväänsä toukokuussa
Charlie Kirkin menetys koskee eritoten hänen vaimoaan Erika Kirk Frantzvea ja parin kahta nuorta lasta 3-vuotiasta tytärtä ja 16 kuukautta vanhaa poikaa. Pariskunta vietti häidensä neljättä vuosipäivää viime toukokuussa.
Kirkin omien sosiaalisen median päivitysten mukaan kaksikko meni naimisiin vuoden 2021 toukokuussa erittäin intiimissä tilaisuudessa Arizonan osavaltiossa. Parilla ei ollut kaasoja tai bestmaneja, eikä Frantzve edes järjestänyt polttareita.
Vaimo muisteli hääpäivää Instagram-julkaisussaan viime helmikuussa.
”Jos olet juuri mennyt kihloihin ja tunnet stressiä ja painetta hääpäivään valmistautumisesta, on aika hidastaa. Se on vain päivä, Se aloittaa uuden elämänvaiheen ja se symbolisoi liittoa sinun, aviomiehesi ja Jumalan välillä,” Frantzve kirjoittaa.
Frantzve tunnetaan liikenaisena, podcast-juontajana sekä kiinteistövälittäjänä. Hän kasvoi New Yorkissa tiiviissä katollisessa perheessä. Hän opiskeli Arizonan osavaltion yliopistossa politiikkaa ja kansainvälisä suhteita ja hän oli myös vuoden 2012 Miss Arizona.
Vaimon karmivat sanat
Vain tunteja ennen Charlie Kirkin murhaa hänen vaimonsa jakoi nyt jälkikäteen katsottuna pahaenteisen tekstin sosiaalisen median palvelussa X:ssä.
Vaimo kirjoitti Raamatun tekstin ”Jumala on turvamme ja voimamme, häneltä on helppo saada apua ahdistavina aikoina.”
Vaimo ei olisi voinut aavistaa, miltä juuri nuo sanat tuntuisivat tunteja myöhemmin.
Yliopiston tiedottajien mukaan Charlie Kirkia ammuttiin Losee Keskuksen katolta, noin 60 metriä kohdasta, jossa Kirk istui. Ensin yksi iäkkäämpi mies pidätettiin, mutta hänet vapautettiin pian kiinnioton jälkeen. Myös toinen epäilyttävä henkilö otettiin kiinni, mutta myös hänet vapautettiin, FBI:n agentti Kash Patel kertoo.
Presidentti Trump on määrännyt kaikki Yhdysvaltojen liput liputettavaksi puolitankoon Charlie Kirkin muistoksi.