Charlie Kirkin viimeiset sanat ennen murhaa

Oikeistoaktivisti Charlie Kirkin murha on aiheuttanut valtavan shokkiaallon läpi koko Yhdysvaltojen.

31-vuotias konservatiivinen vaikuttaja ammuttiin kuoliaaksi kesken esiintymisen Utah Valleyn yliopistolla, kun hän oli vastaamassa kysymyksiin.

Nämä olivat hänen viimeiset sanansa hetkeä ennen murhaa.

Vastasi itsevarmasti

Konservatiivisen nuorisojärjestö Turning Point USA:n perustaja ja toimitusjohtaja Charlie Kirk on kuollut 31-vuotiaana. Kirk ammuttiin lavalle kesken esiintymisen yliopistolla Utahin osavaltiossa.

Presidentti Donald Trump, joka on kutsunut Kirkiä ”todella, todella hyväksi ystäväkseen”, jakoi uutisen tragediasta omassa Truth Social -palvelussaan.

– Mahtava, ja jopa legendaarinen, Charlie Kirk on kuollut. Kukaan ei ymmärtänyt tai hallinnut Yhdysvaltalaisen nuorten sydämiä paremmin kuin Charlie. Hän oli KAIKKIEN rakastama ja ihailema, etenkin minun, ja nyt hän ei ole enää keskuudessamme. Melania ja minä lähetämme sympatiamme hänen kauniille vaimolleen Erikalle, sekä perheelle. Charlie, me rakastamme sinua, Trump kirjoitti välittömästi sen jälkeen, kun tieto Kirkin kuolemasta oli vahvistettu.

Karmiva kuolemaan johtanut ampuminen tapahtui, kun yksi katsojista tilaisuudessa oli astellut mikrofonin luo haastaakseen Kirkiä jokkkuampumisiin liittyvistä asioista.

Kirk oli tunnettu konservatiivisista mielipiteistään sekä Donald Trumpin tukemisesta.
Kuva: Trent Nelson/The Salt Lake Tribune/Getty Images

– Tiedätkö sinä, kuinka monta transsukupuolista amerikkalaista on ammuttu viimeisten 10 vuoden aikana, yleisössä ollut mies kysyi.

Kirk vastasi itsevarmasti: ”Liian monta”, saaden yleisön puhkeamaan aplodeihin.

Kun kysyjä sitten ilmoitti lukeman olevan viisi ja kysyi Kirkiltä joukkoampumisten kokonaismäärää viime vuosikymmenen aikana, Kirk Vastasi:

– Lasketaanko jengiväkivalta tähän mukaan vai ei? Nuo jäivät hänen viimeisiksi sanoikseen ikinä, kertoo Daily Mail.

Vain hetkeä myöhemmin yleisön keskuudesta kuului aseen laukaus, jonka luoti osui suoraan Kirkiä kaulaan.

Kuoli 90 minuuttia ampumisen jälkeen

Yleisön valtasi paniikki, kun Kirk lyyhistyi tuoliinsa ja verta ruiskusi alas hänen paidalleen. Koko tilaisuuden täytti kaaos.

Paikalliset viranomaiset vahvistivat, että Kirk kiidätettiin paikalta läheiseen sairaalaan tehohoitoon, mutta valitettavasti hän menehtyi noin 90 minuuttia ampumisen jälkeen.

Kirkiä jäivät kymmenien tuhansien seuraajien lisäksi kaipaamaan hänen vaimonsa Erika Frantzve sekä pariskunnan 3-vuotias tytär ja hieman yli vuoden ikäinen poika.

FBI vahvisti pian ampumisen jälkeen, ettei ketään epäiltyä oltu otettu vielä kiinni ampumiseen liittyen. Yksi epäilty oli hetken aikaa kiinniotettuna ja kuultavana, mutta hänet päästettiin sen jälkeen vapaaksi.

Viranomaiset ovat kutsuneet ampumista ”poliittiseksi salamurhaksi” ja tekijän uskotaan toimineen yksin. Laukauksen uskotaan tulleen lähellä olleen Losee Center -rakennuksen katolta, joka oli vain 60 metrin päässä paikasta, jossa Kirk oli puhumassa.

Näin FBI:n johtaja Kash Patel kommentoi tapausta:

– Kiinniotettu henkilö on vapautettu kuulustelujen jälkeen poliisin toimesta. Meidän tutkintamme on yhä käynnissä ja annamme lisätietoja jatkossakin läpinäkyvyyden takia.

Puhui avoimesti rikoksista ja joukkoampumisista

Kirk, joka tunnettiin vahvoista Trumpia tukevista mielipiteistä ja konservatiivisista arvoista, osallistui moniin kipinöiviin väittelytilaisuuksiin yliopistoissa läpi maan osana American Come Back Tour -kiertuettaan. Hän oli aiemmin saanut kohdata vastarintaa UVU:ssa, jossa kampuksella kiertänyt vetoomus Kirkin porttikieltoa koskien yliopistolle sai yli 7000 allekirjoitusta.

Kirk oli varsin suorasanainen rikoksiin ja joukkoampumisiin liittyen puolustaen samalla aktiivisesti maan perustuslain toista lisäystä. Turning Point USA:n tilaisuudessa alkuvuodesta 2023, hän sanoi:

Kirk oli perustanut Turning Point USA -järjestön, jonka toimitusjohtajana hän toimi.
Kuva: Trent Nelson/The Salt Lake Tribune/Getty Images

– Meillä pitäisi olla rehellinen ja selkeä asenne aseväkivallan vähentämiseksi, mutta se ei voi olla utopistinen asenne. Emme tule koskaan elämään yhteiskunnassa, missä ihmisillä on aseita, mutta kukaan ei kuolisi ammuskeluissa. Se on hölynpölyä, täyttä pötyä. Mielestäni se on kuitenkin sen arvoista. Mielestäni jotkut valitettavat kuolemat ammuskeluissa joka vuosi ovat sen varoista, jotta voimme ylläpitää perustuslain toista lisäystä suojella muita Jumalan antamia oikeuksiamme.”

Kirk lausui kommenttinsa vain viikkoa sen jälkeen, kun ammuskelija oli tappanut kolme lasta ja kolme aikuista kristillisessä koulussa Nashvillessa. Hän kommentoi myös Uvalden koulussa Teksasissa tapahtunutta kouluammuskelua vuonna 2022 kutsuen sitä ”ilkeäksi teoksi” podcastissaan.

– Historiassa on hetkiä. On myös tarinoita, jotka tapahtuvat, ja sitä vain pysähtyy pahan tapahtuessa ja se on niin musertavaa. Se melkein pilaa päiväsi ja vaikuttaa kaikkeen, mitä teet. Se dominoi keskusteluja ystäviesi ja perheenjäsentesi kanssa noin aikoina.

Johtajien reaktiot

Kirk sai paljon tunnustusta siitä, että hän toi nuoret yhdysvaltalaiset mukaan keskusteluihin, eikä koskaan paennut väittelyitä. Hänen väittelyistään liberaalien opiskelijoiden kanssa nousi monia viraalihittejä, joita jaettiin videoina sosiaalisessa mediassa.

Poliittiset johtajat molemmista puolueista ovat reagoineet Kirkin kuolemaan. Republikaani kuvernööri Spencer Cox kommentoi tragediaa näin:

– Tämä on synkkä päivä osavaltiollemme, synkkä päivä meidän maallemme.

Kalifornian demokraatti kuvernööri Gavin Newsom puolestaan sanoi:

– Hyökkäys Charlie Kirkiä vastaan on vastenmielinen, häpeällinen ja tuomittava. Meidän on Yhdysvalloissa torjuttava poliittinen väkivalta KAIKISSA muodoissa.

Donald Trump on ilmoittanut kaikkien Yhdysvaltain lippujen läpi maan olevan puolitangossa sunnuntai-iltaan asti Kirkin muiston kunnioittamiseksi.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...