
Poliisilta karkuteillä olleen perheen pakomatka päättyi ampumiseen. Nyt paikallinen poliisi ratkoo tapahtumien kulkua.
Uutta-Seelantia kummastuttanut tapaus on vihdoin tullut päätökseensä, kun kadoksissa olleet Tom Phillips ja tämän kolme lasta Jayda, 12, Maverick, 10, and Ember, 9 , on löydetty.
Tom Phillipsin pakomatka loppui kuitenkin traagisesti, silllä poliisi joutui kiinniotossa ampumaan hänet kuoliaaksi.
Karu erämaa
Isä lapsineen oli ollut kadoksissa viranomaisilta vuodesta 2021 asti, ja pakeni alun perin huoltajuuskiistan takia siepaten lapset mukaansa.
The Guardianin mukaan perhe pakeni Waikaton erämaahan, jonka jälkeen he katosivat kuin tuhka tuuleen. Waikaton sijaitsee Marokopan alueella, joka tunnetaan sen karusta maastosta, rosoisesta rantaviivasta sekä tiehästä metsiköstä.
Tomille eräselviytyminen ei ollut mitenkään uutta, ja paikalliset luonnehtivat häntä ”kokeneeksi metsästäjäksi ja eräilijäksi.” On kuitenkin huomioitava, että tällä kertaa tom ei lähtenyt erämaahan kokeneen porukan kanssa, vaan vei mukaansa kolme kouluikäistä lasta.

Tapaus pysyi jonkin aikaa kylmänä, kunnes tapahtui täyskäännös.
Tämän vuoden elokuussa valvontakameravideo paljasti Tomin ja yhden hänen lapsistaan ajamassa mönkijällä Piopion pikkukaupungissa. Parin uskotaan murtautuneen kauppaan, jonka jälkeen he pakenivat mönkijällä.
Tämä oli ensimmäinen havainto Phillipseistä lähes vuoteen.
Ammuskelu päätti pakomatkan
Varhain syyskuun 8. kaksi poliisia sai hälytystehtävän niin ikään Piopiossa epäillyn murron takia. Saapuessaan paikalle poliisit kohtasivat kaksi henkilöä mönkijöillä. Toinen henkilöistä alkoi pian tulittaa poliiseja kohti, kunnes toinen viranomaisista ampui hänet.
Vaikka viranomaiset eivät ole vielä varmistaneet epäillyn henkilöllisyyttä, Tom Phillipsin sisko Rozzi kertoo ammutun miehen olleen hänen veljensä.
Tomin lisäksi toinen poliiseista haavoittui ammuskelussa vakavasti.
Ammuskelun nähnyt lapsi ei haavoittunut ja hänet otettiin pian huostaan. Kaksi muuta lasta löydettiin myöhemmin samana päivänä syrjäiseltä leirintäalueelta.
”Voin varmistaa lasten olevan kunnossa, ja heisät viedään terveystarkastuksiin tämän illan aikana” paikallinen poliisin apulaiskomissaari Jill Rogers kertoo The Guardianille.
Äiti rikkoo hiljaisuuden
Lasten äiti, Cat, kertoo paikallismedia RNZ:lle olevansa ”syvästi huojentunut” siitä, että ”koettelemus on päättynyt”.
Cat sanoo, että hän on kaivannut lapsiaan vuosia, mutta on surullinen päivän tapahtumien johdosta. Hänen toiveensa olisi ollut, että lapset olisivat päässeet kotiin rauhallisesti ilman välikohtauksia.

Nainen myös pahoitteli ampumisessa haavoittuneen poliisin perheelle.
”Osoitamme myös arohaamme (myötätuntoamme ja rakkauttamme) heille yhteisössämme, joihin päivän tapahtumat ovat vaikuttaneet, sekä sydämellisen kiitokset kaikille niille monille ihmisille, jotka ovat tukeneet meitä näiden neljän vuoden aikana”, hän sanoi BBC:n mukaan.
Tällä hetkellä Cat tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa, jotta hän saa lapset turvallisesti takaisin kotiin.
”He ovat käyneet läpi pitkän ja vaikean matkan, ja pyydämme yksityisyyttä, kun autamme heitä sopeutumaan takaisin vakaaseen ja rakastavaan ympäristöön.”
Onneksi kaikki lapset selvisivät pois erämaasta hengissä. En voi kuvitella, miltä heistä on tuntunut elää karuissa olosuhteissa ilman turvallista kotia, äitiään tai ystäviään. Toivottavasti lapset tottuvat pian normaaliin elämään ja voivat hyvin.
Mitä ajatuksia tapaus herätti? Kerro siitä meille Facebookissa!