Parkkipaikan roskiksesta löytyi 5-vuotiaan pojan ruumis

Yleisen parkkipaikan yhteydessä olevasta roskiksesta löytynyt 5-vuotiaan pojan ruumis johdatti viranomaiset karmivan rikoksen jäljille.
Nyt lapsen äidin uutta poikaystävää epäillään järkyttävästä teosta.

Los Angelesissa Yhdysvalloissa asuva mies on pidätetty epäiltynä pienen lapsen murhasta sen jälkeen, kun yleisen parkkipaikan yhteydessä olevasta roskiksesta tehtiin järkyttävä löytö.

5-vuotias Elyjah Hearn löydettiin kuolleena yleisestä roskiksesta 12. kesäkuuta 2025 Panorama Cityssa Kalifornian osavaltiossa. People -lehden mukaan poika oli pahoinpidelty kuoliaaksi ja jätetty sitten roskikseen.

Viranomaiset epäilevät teon takana olleen pojan äidin uusi poikaystävä, jonka uskotaan hakanneen hänet kuoliaaksi yksityisasunnolla päivää ennen kuin ruumis lopulta löydettiin.

– Tämä on todella sydäntäsärkevä ja karmiva tapaus. Haluamme osoittaa syvimmät osanottomme nuoren uhrin perheelle, piirikunnan syyttäjä Nathan J. Hochman kommentoi lausunnossaan Peoplelle.

– Me olemme omistautuneita etsimään oikeutta ja aiomme varmistaa, että syytetty joutuu vastaamaan teoistaan.

Murhasi 5-vuotiaan ja heitti roskiin

Lehden mukaan tapauksen tutkinnassa on tullut esiin kylmäävä valvontakameran tallenne illalta, jolloin 5-vuotiaan pojan uskotaan kuolleen. Videolla voi nähdä, kuinka mies ja nainen kävelevät läheisellä kadulla mukanaan peitto, johon on kääritty jotain.

Viranomaiset uskovat pojan ruumiin olleen peiton sisällä. Hänet löydettiin läheisellä parkkipaikalta sijainneesta roskiksesta kuolleena seuraavana päivänä ja videolla näkyvää miestä vastaan on nostettu syyte murhasta. Hän itse kiistää teon.

Pojan äitiä kuulusteltiin myös tapauksesta viranomaisten toimesta, mutta KABC -kanavan mukaan hänet vapautettiin hyvin pian kuulemisen jälkeen.

– Elyjah oli iloinen ja energinen lapsi, joka levitti iloa kaikkialle, missä kulki. Hän rakasti perhettään ja häntä rakastettiin syvästi takaisin, perheen ystävä kertoo perustamansa keräyksen yhteydessä GoFundMe -sivustolla. Keräyksen varoilla kustannettiin pojan hautajaiset.

– Hänen naurunsa, energiansa ja viaton henkensä koskettivat jokaista, joka hänet tunsi. Hänet vietiin meiltä aivan liian aikaisin ja sydämemme ovat särkyneet sanoinkuvaamattomalla tavalla.

Tällaista ei pitäisi tapahtua yhdellekään lapselle missään päin maailmaa. Aivan järkyttävää. Lepää rauhassa, pikkuinen.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...