Ylen vihjeet uusista Elämäni biisi -tähdistä villitsivät katsojat

Suosittu Elämäni biisi -ohjelma palaa ruutuihin syksyllä uusin jaksoin ja mukana on myös kolme uutta tähtiartistia. Virallisesti artistit julkaistaan vasta elokuun lopulla, mutta nyt Yle julkaisi etukäteen vihjeitä siitä, kenestä on kyse.

Elämäni biisi -ohjelma jatkuu jälleen tuttuun tapaan Ylellä uusien jaksojen myötä alkaen 13. syyskuuta. Viime viikolla paljastettiin kuitenkin yllättävä tieto, että kolme aiemmilta kausilta tuttua tähtiartistia on nyt jäänyt pois ohjelmasta.

Aiemmin mukana olleet Arja Saijonmaa, Tero Vesterinen ja Jore Marjaranta eivät ole enää mukana uudella kaudella. Heidän tilalleen onkin tulossa kolme uutta tähtiartistia, jotka Yle aikoo julkaista 27. elokuuta.

Suurta suosiota nauttivan ohjelman fanit saivat kuitenkin perjantaina 22. elokuuta jo kiehtovia uutisia, kun Yle julkaisi sosiaalisessa mediassa vihjeitä siitä, keitä uudet tähtiartistit ovat.

– Syksyllä Elämäni Biisin taivaalle syttyy kolme uutta, kirkkaana säkenöivää tähteä! Mutta keitä mysteeriartistit ovat, Yle arvuuttelee Instagram-tilillä julkaistussa päivityksessä.

– Nyt on siis vajaa viikko arvailla, ja hoksottimien tueksi heitimme sekaan pari mehukasta vihjettä, päivityksessä vinkataan.

Julkaisussa on mukana kolme mustaksi värjättyä kuvaa tulevista tähtiartisteista, joista jokaisen kohdalle on myös annettu kolme vinkkiä heidän henkilöllisyydestään. Näin vinkit kuuluvat:

  • Artisti 1: Kristiina, poliisikoira, sääntöjen rikkoja.
  • Artisti 2: Hengaillaan, haamu äiti, sielukas oktetti.
  • Artisti 3: Dublin, kansikuvapoika, Belsizen polkupyörät.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

Katsojat villiintyivät vihjeistä

Päivityksessä Yle kehotti katsojia ja faneja arvuuttelemaan seuraavan viikon ajan, keitä tähtiartistit voisivat olla. Vihjeet ovatkin herättäneet paljon huomiota ja kommenttikenttä on täyttynyt nopeasti erilaisista veikkauksista.

– Kolmonen on kyllä Markku Aro, yksi seuraaja veikkaa monien muiden tapaa.

– 1. On Henri Piispanen! Ryhmä Haun Vainu ja No Rules, toinen perustelee omaa veikkaustaan.

– 1. Henri Piispanen 2. Johanna Rauma 3. Markku Aro, arvelee puolestaan kolmas.

– 1. Antti Ketonen 2. Annika Eklund ja 3. Markku Aro, eräs kirjoittaa.

Veikkausten joukossa on myös monia muita suomalaisia tähtiä, kuten Ressu Redford, Eppu Normaali sekä Hector. Yksi katsoja epäile kolmannen artistin voivan olla Poets of the Fall -yhtyeen Marko Saaresto.

– Toivottavasti Vesta on tuo naisartisti, yksi seuraaja toivoo liekkiemojin kera.

Selvästi eniten arvauksia on heitetty kuitenkin siitä, että yksi artisteista olisi juuri Markku Aro. Dublin -vihjeen epäillään voivan liittyä siihen, että Aro edusti Suomea aikoinaan Euroviisuissa juuri Dublinissa.

Yle ei ole ottanut kantaa katsojien veikkauksiin vielä, vaan antaa fanien odottaa jännityksellä vielä ensi viikkoon asti, kunnes uudet tähtiartistit virallisesti paljastetaan.

Todella kiinnostavaa nähdä, keitä artisteja sieltä lopulta paljastuu. Osaatko itse veikata noiden vihjeiden perusteella? Entä kenet oikeasti haluaisit vielä nähdä mukana ohjelmassa tähtiartistina? Kerro meille Facebookin kommenttiosiossa!

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...