Jani Sievinen jakoi pysäyttävän viestin

Jani Sievinen ja Maria Nyqvist paljastivat maanantaina 18. elokuuta yllättävän uutisen, jossa he kertovat liittonsa olevan ohi.

Entinen uimaritähti Jani Sievinen ja hänen puolisonsa Maria Nyqvist eroavat. Ex-pari kertoi surullisesta päätöksestä sosiaalisessa mediassa maanantaina. Pari ehti olla yhdessä 11 vuoden ajan ja Sievinen kertoo itse, että olisi halunnut vielä yrittää jatkaa matkaa, mutta pari kuitenkin päätti toisin.

– Marian ja minun liitto päättyy. Itse olisin halunnut jatkaa matkaa. Ymmärrän perusteet ja kun perusteet ymmärtää niin hyväksyy myös tosiasiat, Sievinen kirjoittaa Instagram-tilillä jakamassaan viestissä.

Päivityksen yhteydessä hän on jakanut kuvan ex-parista kävelemässä käsikädessä kesäisessä maisemassa hiekkatiellä.

– Vietimme yhdessä 11 vuotta. Yksi intohimoistamme oli matkustaminen. Kävimme peräti 19:ssa eri maassa. Sain viedä myös hänet Linnan juhliin, kun Suomi täytti 100v ja paljon, paljon muuta, Sievinen jatkaa ja kertoo olleensa mukana myös puolisonsa lasten elämässä vahvasti noiden vuosien aikana.

– Sain myös olla mukana hivenen kasvattamassa ja seuraamassa Marian lasten kasvua. Tytärtä alle 2-vuotiaasta aina yläasteelle ja poikaa matkalla eskarista lukiolaiseksi. Tyttärestä tuli kilpauimari ja pojasta lahjakas lukiolainen. Kaikki nuoremmat lapsemme ovat kuin sisaruksia ja toistensa parhaat kaverit.

Vaikean päätöksen jälkeen Sievinen kertoo ikävän kalvavan mieltä.

– Mieli on nyt sekava ja ikävä kova. Toivon Marialle kaikkea hyvää tulevaisuuteen, hän kirjoittaa.

Sievinen ja Nyqvist menivät naimisiin vuonna 2020. Heidän suhteensa alkoi varsin pian sen jälkeen, kun molemmat olivat eronneet aiemmista suhteistaan. Sievisellä itsellään on viisi omaa lasta edellisistä avioliitoistaan. 51-vuotias ex-uimari on aiemmin ollut naimisissa Susanna Sievisen ja Mari Samuelsenin kanssa.

Pitivät kaksi erillistä kotia

Koko liiton ajan ex-pariskunta myös piti kaksi erillistä kotiaan: Nyqvistin asunnon Helsingissä ja Sievisen oman kodin Nummelassa. Sievinen on kertonut aiemmin halunneensa pitää Nummelan kodin etenkin lastensa takia, sillä he olivat kasvaneet siellä.

Sievinen puhui asiasta kesällä Kotiliesi-lehden haastattelussa avoimesti. Tuolloin hän myös vitsaili sen, että toinen koti mahdollisti vetäytymisen omaan rauhaan riitojen jälkeen.

– Toinen koti mahdollistaa pakoilun riidan jälkeen, Nyqvist paljasti haastattelussa vaikkakin kaksikko painotti, että niin tapahtui vain harvoin.

Näin Nyqvist kommentoi eroa

Omalla Instagram-tilillään Nyqvist kertoi erosta julkaisemalla kuvan juuri aiemmin mainitusta Kotilieden haastattelusta, joka oli julkaistu vasta hiljattain. Hän kertoo kirjoituksessa ex-parin ”11 vuoden huikean yhteisen matkan” tulleen pääteasemalle.

– Rakkaus ei ole loppunut. Olosuhteet ei vain ole enää meidän puolellamme, hän avaa tilannetta.

– Meillä on ollut tosi hauskaa ja ihanaa. Olemme kokeneet yhdessä paljon, ja kasvaneet tahoillamme. Ehkä kuitenkin enemmän eri suuntiin kuin yhteen. Matka jatkuu tästä eteenpäin ystävinä. Kiitos rakkausmatkasta, Jani, viesti päättyy.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...