
Mira Luoti avautuu Ylen uudessa dokumentissa karmivasta kokemuksestaan seksuaaliväkivallan uhrina tv-ohjelman kuvauksissa, jonka jälkeen hänet yritettiin ”maksaa hiljaiseksi”.
47-vuotias laulaja Mira Luoti tuli suurelle yleisölle tunnetuksi 2000-luvun alussa Popstars -ohjelmasta, jonka jälkeen hän perusti yhdessä Paula Vesalan kanssa ikonisen PMMP-yhtyeen. Valtavaan suosioon noussut PMMP lopetti uransa näyttävään areenakeikkaan vuonna 2013.
Nyt Luoti on avautunut järkyttävästä tilanteesta menneisyydessään Ylen dokumenttielokuvassa PMMP keikalla: Ei enää ikinä, joka julkaistaan 6.syyskuuta.
Luoti paljastaa osallistuneensa erään viihdeohjelman kuvauksiin, jonka aikana hän joutui seksuaalisen väkivallan uhriksi. Hän ei paljasta tarkemmin, mistä ohjelmasta oli kyse, mutta kuvailee sitä painajaismaiseksi kokemukseksi.
– Siellä ei ollut mitään kameravalvontaa. Minun kohdallani se ei ollut edes seksuaalista häirintää vaan seksuaalista väkivaltaa, Luoti avaa tilannetta ensimmäistä kertaa ikinä dokumentissa.
Dokumentissa Luoti kertoo vieneensä asian heti tapahtuneen jälkeen ”vastuullisten tahojen käsiteltäväksi”. Hänelle ehdotettiin ratkaisuna kolminkertaista palkkiota, jotta asia voitaisiin painaa villaisella. Tilanne suututti, mutta Luoti suostui ja hänet ”maksettiin hiljaiseksi”.

– Olin niin pettynyt, että ne eivät auta. Vaikka olenkin vahva tyyppi, niin siinä kohtaa annoin periksi. Henkisesti tuli kallis hinta viihdeohjelmalle, hän sanoo.
Mukana monissa suosituissa ohjelmissa
PMMP:n ja soolomusiikin lisäksi Luoti on tullut tutuksi monille suomalaisille juuri televisio-ohjelmista. Hänet on nähty mukana vierailevana tuomarina muun muassa Idolsissa ja tämän lisäksi hän on tuomaroinut The Voice Kids -kilpailua.
Keväällä 2015 hän oli mukana Tähdet, tähdet -ohjelmassa ja vuonna 2021 Myyrä -ohjelman toisella tuotantokaudella, joka kuvattiin Latviassa.
Tänä syksynä hänet nähdään mukana Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa, jossa hän saa parikseen usealla kaudella menestystä niittäneen tanssinopettaja Anssi Heikkilän.
– Tämä on ollut pitkään haaveena ja yhtenä sellaisena juttuna, mitä elämässä olisi hienoa päästä tekemään, Luoti kommentoi osallistumistaan Newsnerille aiemmin.
Hän nosti esiin myös yhden seikan, jota pitää kenties isoimpana haasteena itselleen Tanssii tähtien kanssa -kisan ja tanssin keskellä, nimittäin kuuntelun.
– Täytyy kai totella, mitä minulle sanotaan. Muuten annan taas musiikin vaan viedä, sitten mistään ei tuu mitään, hän naurahti.
Dokumentti PMMP: Keikalla: Ei enää ikinä katsottavissa Yle Areenassa 6. syyskuuta alkaen.
LUE LISÄÄ:
- Mira Luoti paljastaa heikkoutensa TTK:ssa: ”Ei tuu mitään”
- Tältä näyttää Mira Luodin teini-ikäinen tytär
- Mira Luoti avoimena kauhun hetkistä: Urho-pojan sydän pysähtyi