
Rallitähti Jari-Matti Latvala ja mediapersoona Janni Hussi muodostavat Jyväskylän MM-rallissa parivaljakon.
Viikonlopun aikana kaksikko ajaa yhdessä Rally2-luokan Toyota Yarista, ja vaikka suurimmat tähdet kilpailevat WRC-luokassa, Jari-Matti Latvala ja Janni Hussi ovat ehdottomasti yksi kisaviikonlopun puhutuimmista tiimeistä.
Latvala kommentoi Hussin eroa
Juuri ennen kisaviikonloppua Janni Hussi ja Joel Harkimo ilmoittivat yllättävästä erostaan Instagramissa. Ero nousi nopeasti puheenaiheeksi myös rallivarikolla – erityisesti siksi, että Hussi ja Latvala ovat viettäneet tiiviisti aikaa yhdessä kilpailuun valmistautuessaan.
Seiska kertoo olleensa paikan päällä seuraamassa kaksikon otteita testierikoiskokeessa.
Vaikka Hussin yksityiselämässä on kuohunut, Latvala kertoo olevansa vaikuttunut tämän tavasta käsitellä tilannetta.
– Jannista kyllä näkee, että hänellä on täällä työn touhussa täysi into päällä, Latvala sanoo ja korostaa, että he ovat halunneet pitää yksityiselämän ja työn tiukasti erillään.
Hän jatkaa:
– Jos yksityiselämässä on ollut vaikeuksia, niin Janni pystyy silti pitämään ne erillään ja keskittymään täysillä työhön. Se on kaikkein tärkein asia.
Pitkän uran rallin huipulla tehnyt Latvala tietää, millaista henkistä vahvuutta vaaditaan silloin, kun huomio ei kohdistu pelkästään ajosuorituksiin. Siksi hän haluaakin antaa erityistä tunnustusta Jannin keskittymiselle.
– Ehdottomasti. Se tarkoittaa sitä, että Jannilla on todella kova paineensietokyky, Latvala kiittelee.
LUE LISÄÄ:
- Janni Hussilta pysäyttävä viesti heti eroilmoituksen jälkeen
- Hulvaton video: Janni Hussin ralliajosta nousi kansainvälinen hitti