
Missourilainen Callie Schenker sai kokea elämänsä yllätyksen tullessaan kotiin eräänä yönä vuosia sitten ja sai todistaa ponin ja corgin vähintään sanottuna epätavallisia touhuja.
Callie Schenkerin yksisilmäinen miniatyyrihevonen Cricket seisoi rauhallisesti pihalla – ja sen selässä keekoili naapurin corgi.
– Olin ällistynyt. En tiennyt, että koira voisi edes ratsastaa, ja vielä vähemmän että Cricket antaisi sen tehdä niin, Schenker kertoi The Dodolle.
Hän kaivoi nopeasti puhelimensa esiin ja tallensi vähintään sanottuna ikimuistoisen hetken videolle. Julkaisun jälkeen video levisi vauhdilla ympäri maailman ja keräsi yli kuusi miljoonaa katselukertaa.
Kaikki eivät kuitenkaan uskoneet näkemäänsä.
– Ihmiset sanoivat, että olen sitonut corgin ponin selkään. Mutta sanoin vain, että ”Hän meni itse”, Schenker nauroi.
Omistaja ei edes tiennyt, että Cricket ja corgi olivat ystäviä – saati että niillä oli tapana harrastaa tällaisia temppuja salaa.
Miten corgi oikeasti pääsee ponin selkään?
Muutama viikko myöhemmin Schenker oli kotona meikkaasmassa, kun hän kuuli pihalta epätavallisia ääniä. Hän katsoi ikkunasta ja näki saman tutun parivaljakon: corgi ratsasti jälleen Cricketillä.
– Se koira on ihan kuin kapteeni, hän kuvaili.
Schenker juoksi ulos kuvaamaan, mutta corgi oli ehtinyt jo hypätä alas. Hän päätti kuitenkin jäädä tarkkailemaan kaksikkoa – ja sai vihdoin vastauksen.
Corgi alkoi hyppelehtiä ja pomppia innokkaasti, ikään kuin Cricket olisi rohkaissut sitä, kunnes onnistui ponnistamaan ponin selkään.
– Olin vähän arvannutkin, että se tekisi sen noin. Mutta oli upeaa nähdä se omin silmin. Ja nähdä, miten Cricket leikki sen kanssa.
Miniatyyrihevonen Cricket oli pelastettu huutokaupasta
Cricket on noin 90 cm korkea ja oli tapauksen sattuessa asunut Callien ja tämän miehen Bob Schenkerin maatilalla reilun vuoden. Poni löytyi huonossa kunnossa huutokaupasta, jossa sen lähtöhinta oli vain 80 dollaria.
– Rakastuin siihen heti. Sanoin miehelleni, että minun on pakko saada tämä poni, Schenker muisteli.
Entä kuka on Cricketin villi ratsastajakaveri? Schenker uskoo sen nimeksi Roper, mutta siitä ei ole varmuutta. Corgi asuu noin mailin päässä toisessa perheessä, mutta vaikuttaa olevan varsin itsenäinen seikkailija. Välillä se ilmestyy Schenkerin tilalle leikkimään perheen kahden chihuahuan, Tacon ja Redin, kanssa – ja tietysti ratsastelemaan Cricketillä.
Jaa tämä artikkeli jos se sai sinut hymyilemään!